SUBJEKTIIVINEN KATUVALOKUVAUS
Helsinki
24.–25. toukokuuta 2025

Sen sijaan, että katuvalokuvaus olisi vain ratkaisevan hetken taidetta, voisiko se olla myös – ja kenties ennen kaikkea – omien tuntojen kuvallista ilmaisua? Voisivatko katuvalokuvat siis kuvallistaa tekijänsä tunteita ennemminkin kuin kuvata vain sitä mitä kameran edessä oli kuvaamisen hetkellä?
Katseen konsultit järjestää viikonlopun mittaisen kurssin otsikolla subjektiivinen katuvalokuvaus. Kurssilla paitsi kuvataan ja keskustellaan tehdyistä kuvista, myös syvennetään tietämystä subjektiivisesta valokuvauksesta ja sen suhteista katuvalokuvaukseen.
Kurssin lähtökohtana on ajatus, että tarkoitushakuisesti tehty valokuva on paitsi kuvausta ulkoisesta maailmasta, myös heijastusta sen tekijästä. Kuvien tekeminen on tässä mielessä itsen ja omien tunteiden tarkkailua ja tunnistamista, ja näiden kääntämistä valokuviksi. Jos tuntee maailman palavan tai vastavuoroisesti henkilökohtaisen rakkauden roihuavan, voiko näitä tunteita siirtää osaksi kaduilla ja muissa julkisissa tiloissa tehtyjä hetken kuvia?
Kurssin vetävät alan kovat ammattilaiset, valokuvataiteilijat Jari Silomäki ja Harri Pälviranta. Molemmat antavat itsensä näkyä töissään – jos niin haluaa heidään töitään katsoa.
Kurssin hinta 195 euroa (sis alv. 25,5 %).
Aikataulu:
Lauantai 24.5.2025 klo 10 - 17
Sunnuntain 25.5.2025 klo 10 – 17
Luvassa on kuvaustehtävä myös lauantai-illaksi.
Koulutus järjestetään Vallilassa Harri Pälvirannan taiteilijatyöhuoneella.
Ilmoittatuminen auki!
Lähetä sähköpostia osoitteeseen katseenkonsultit (at) gmail . com, vastaamme mailiin ja toimitamme maksutiedot.
Lisätietoja:
katseenkonsultit (at) gmail . com
harri (at) harripalviranta . com
jarisilomaki (at) gmail . com