Yhteystiedot:


katseenkonsultit (at) gmail . com

Harri Pälviranta
+358 40 5811770
harri (at) harripalviranta.com

Jari Silomäki
+358 40 5059532
jarisilomaki (at) gmail.com


---------------------




Harri Pälviranta (s. 1971) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Taiteessaan hän on pääasiassa käsitellyt väkivaltaan ja mieheyteen liittyviä aiheita. Pälvirannan teoksia on ollut esillä pitkälti yli sadassa näyttelyssä 25 eri maassa. Taiteen tekemisen ohessa ja lomassa hän on tutkija: Pälvirannan tutkimusintressit liittyvät erityisesti valokuvallisen dokumentaarisuuden, väkivallan, kuvan etiikan ja valokuvataiteen vastaanoton tematiikkoihin.

Pälviranta on toiminut valokuvataiteilijana, kirjoittanut valokuvasta ja työskennellyt kuraattorina ja valokuvakriitikkona vuodesta 2000. Hän on luennoinut ja opettanut valokuvaan ja tutkimukseen liittyviä asioita mm. Aalto-yliopistossa, Lapin yliopistossa, Tampereen yliopistossa, Turun taideakatemiassa ja Lahden muotoiluinstituutissa. Hän on valmistunut taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (2012), filosofian maisteriksi Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineesta (2005) ja valokuvaajaksi Turun taideakatemiasta (2000).

Lisää Harrista

---------------------




Jari Silomäki (s. 1975) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Työssään hän on keskittynyt kokeelliseen dokumentaariseen valokuvaan, joissa hän usein kuvaa yhteiskunnan asettamia odotuksia ja epäonnistumista.

Silomäen teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä ympäri maailmaa vuodesta 1996 lähtien mm. P.S.1/MoMa, New York; Museum of Contemporary Art Australia, Sydney; Kulturhuset, Tukholma; Ludwig Museum Of Contemporary Art, Budapest.

Silomäki on valmistunut valokuvaajaksi Turun taideakatemiasta 2001 ja Taiteen Maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2006. Hän suorittaa parhaillaan jatko-opintoja Aalto-yliopistossa. Tutkimuskohteena on henkilöohjaus dokumentaarisessa valokuvassa sekä näyttelijäohjaus lavastetussa valokuvassa. Tästä aiheesta hän on myös luennoinut ja pitänyt kursseja eri taideoppilaitoksissa, mm. Aalto-yliopistossa, Kuvataideakatemiassa ja Turun taideakatemiassa.

Lisää Jarista